Tässä usein vastaan tuleva tyypillinen tilanne:
Työyhteisössä on jännitteitä tai ainakin epäselvää ilmanalaa. Laaditaan kysely, jossa kartoitetaan työyhteisön tunnelmia ja tahtotilaa. Sen jälkeen mietitään, mistä huonot tulokset kyselyssä johtuvat. Eteenpäin katsominen jää, kun keskitytään etsimään syyllisiä.
Kuulostaako tutulta? Liian usein ja liian monessa työyhteisössä jätetään hyödyntämättä mahdollisuus katsoa yhdessä tulevaan. Hankalassa ja jopa tulehtuneessa tilanteessa ei aina auta ongelmien jatkuva vatvominen. Myönnän, että on tilanteita, joissa menneessä tapahtuneet erimielisyydet ja väärinkäsitykset on nostettava kirkkaaseen päivänvaloon käsiteltäväksi. Useimmiten on kuitenkin maltettava etsiä niitä yhteisiä voimavaroja ja mahdollisuuksia, joiden avulla päästään yhteiseen tulevaisuuteen.
Kyselyillä ja testauksilla on paikkansa. Ilman niitä on mahdotonta tietää missä hieman suuremmassa työyhteisössä mennään. Muuten liikutaan vain muutaman äänekkäimmän tuntemusten ja käsitysten perusteella. Olennainen hetki on kuitenkin silloin, kun pohditaan mitä saaduilla tiedoilla tehdään, ketkä niitä käsittelevät ja keiden tehtävänä on tehdä johtopäätöksiä. Tulevaisuutta rakennetaan yhdessä, vain siten voi syntyä sitoutumista yhteisiin tavoitteisiin.
tiistai 4. huhtikuuta 2017
sunnuntai 26. helmikuuta 2017
"Minä vai Sinä"?
Aika pitkään olen ollut sellaisissa aatoksissa, että minun on mahdollista ymmärtää mitä useimmat kanssakulkijani päässään pohdiskelevat.
Vähintäänkin tiedän heidän ajatustensa kulun, mistä heidän ajatuksensa tulevat ja mihin he seuraavaksi ovat matkalla. Tämä harha voi olla äärimmäisen vaarallinen. Tällaisilla ennakko-oletuksilla varustettuna olen hyvin pian tilanteessa, jossa en enää toista ihmistä halua kuunnella ja kohdata, koska tiedän itse asiassa jopa paremmin hänen aatoksensa ja tarkoituksensa kuin hän itse.
Ajatus ei taida kovinkaan monelle olla vieras myös toisesta suunnasta lähestyttäessä. Ei ole kovin tavatonta kokea kuinka minut syrjäytetään, ei anneta suunvuoroa tai puhutaan päälle. Ajatellaan minun puolestani. Tämä saa aikaan raivon ja vahvistaa pian haluttomuutta jatkaa enää yhdessä matkaa.
Martin Buber avasi tämän todellisuuden itselleni kirjassaan "Minä ja sinä".
Jos kuljemme tietä ja kohtaamme ihmisen, joka on tullut meitä vastaan myös tietä kulkien, me tunnemme vain meidän osamme tiestä, emme hänen - hänen osansa elämme vain kohtaamisessa.
Pohjimmiltaan ei siis ole kyse siitä onko ensin minä vai sinä, vaan siitä että minä ja sinä kohtaavat. Vain tuossa kohtaamisessa on teoreettinen mahdollisuus saada pienen pieni väläys tuosta toisesta. Tällöin en voi lähteä olettamaan tai päättämään toisen ajatuksia tai toimintaa. Voin vain ihmetellä, kysyä, viivähtää ja malttaa. Jopa kiireen keskellä tulee olla tila toisen ihmisen kohtaamiseen ja ihmettelyyn.
Vähintäänkin tiedän heidän ajatustensa kulun, mistä heidän ajatuksensa tulevat ja mihin he seuraavaksi ovat matkalla. Tämä harha voi olla äärimmäisen vaarallinen. Tällaisilla ennakko-oletuksilla varustettuna olen hyvin pian tilanteessa, jossa en enää toista ihmistä halua kuunnella ja kohdata, koska tiedän itse asiassa jopa paremmin hänen aatoksensa ja tarkoituksensa kuin hän itse.
Ajatus ei taida kovinkaan monelle olla vieras myös toisesta suunnasta lähestyttäessä. Ei ole kovin tavatonta kokea kuinka minut syrjäytetään, ei anneta suunvuoroa tai puhutaan päälle. Ajatellaan minun puolestani. Tämä saa aikaan raivon ja vahvistaa pian haluttomuutta jatkaa enää yhdessä matkaa.
Martin Buber avasi tämän todellisuuden itselleni kirjassaan "Minä ja sinä".
Jos kuljemme tietä ja kohtaamme ihmisen, joka on tullut meitä vastaan myös tietä kulkien, me tunnemme vain meidän osamme tiestä, emme hänen - hänen osansa elämme vain kohtaamisessa.
Pohjimmiltaan ei siis ole kyse siitä onko ensin minä vai sinä, vaan siitä että minä ja sinä kohtaavat. Vain tuossa kohtaamisessa on teoreettinen mahdollisuus saada pienen pieni väläys tuosta toisesta. Tällöin en voi lähteä olettamaan tai päättämään toisen ajatuksia tai toimintaa. Voin vain ihmetellä, kysyä, viivähtää ja malttaa. Jopa kiireen keskellä tulee olla tila toisen ihmisen kohtaamiseen ja ihmettelyyn.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)